Litiumioniakkupalot vaativat erilaista sammuttamista

kirjoittaja Tarja Vilmi
2 min lukuaika
26.11.2018 9:26

Ladattavien elektroniikkalaitteiden litiumioniakuissa on suuri energiateho pienessä koossa ja ne latautuvat nopeasti. Käytössä akut toimivat yleensä hyvin, mutta jos ne vaurioituvat tai ylilatautuvat, akut voivat syttyä räjähdysmäisesti ja aiheuttaa hankalasti sammutettavan palon. Laitteiden syttyessä jäähdyttäminen on avain tehokkaaseen palon sammuttamiseen.

Litiumioniakut ovat yleistyneet nopeasti

Kannettavia tietokoneita ja matkapuhelimia kehitetään yhä tehokkaammiksi ja samalla kevyemmiksi käyttää. Litiumioniakut ovat olleet yksi hyvä ratkaisu tähän ja siksi niiden käyttö erilaisissa kannettavissa laitteissa on yleistynyt nopeasti. Nopea latautuminen ja suuri energiatiheys ovat valttia. Rakenteensa vuoksi litiumioniakulla on vikaantuessaan kohonnut tulipaloriski. Useimmiten vikaantuminen saa alkunsa ulkoisesta tekijästä - putoamisesta, lämpötilavaiheluista, ylilataamisesta jne. Myös valmistusprosessin aikana akkuun jääneet epäpuhtaudet nostavat paloriskiä. Valmistajat ovat tiedostaneet paloriskit, joten erilaisia suojamekanismeja on kehitetty laadukkaimpiin ja suurimpiin akkuihin. Litiumioniakkuja energialähteenään hyödyntävien laitteiden hankinnassa kannattaa panostaa korkeaan laatuun.

Vaurioitunut litiumioniakku voi syttyä palamaan

Litiumioniakkuja sisältäviä laitteita on ympärillämme suurimman osan päivää - töissä ja vapaa-ajalla. Hiljattain uutisoitiin varavirtalähteestä, joka oli syttynyt varusmiehen vaatekaapissa tuleen. Onneksi tässä tapauksessa syttyminen huomattiin nopeasti ja palo saatiin sammutettua. 

Vaurioituneessa akussa voi käynnistyä niin sanottu lämpökarkaaminen, mikä merkitsee sitä, että akun kennot lämpenevät itsestään, kunnes ne alkavat palaa. Lämpökarkaaminen voi koskea aluksi vain yhtä kennoa. Mikäli tätä prosessia ei saada katkaistua, johtuu lämpö akussa viereisiin kennoihin ja tällöin palo lähtee leviämään. Prosessin eteneminen voi johtaa akun sulamiseen tai jopa räjähtämiseen. Samalla syntyy hyvin myrkyllistä kaasua.

Katso videolta kun palo etenee akun sisällä kennosta toiseen vaikka liekkipalo on sammutettu:

 

Litiumioniakkupalot eivät sammu tukahduttamalla

Vaikka palo saataisiin sammutettua, lämpötila voi nousta akun kennoissa. Kuumasta akusta tulevat höyrystyneet eletrolyyttikaasut voivat syttyä uudestaan päästessään kosketuksiin hapen kanssa. Mikäli lämpökarkaaminen on käynnistynyt, prosessi voidaan katkaista vain jäähdyttämällä. Vaikka litiumioniakut ovat yleensä hyvin toimivia, tulipaloriski on todellinen. Siksi on tarvetta myös uudenlaiselle sammuttimelle, joka hyvän sammutustehonsa myös kykenee jäähdyttämään tehokkaasti. Preston LB6 sammutin on kehitetty juuri tällaisiin paloihin. 

Tutustu videoon, joka kertoo mistä litiumakkupaloissa on kyse ja näyttää myös miten voi tehokkaasti sammuttaa litiumakkupalot ladattavissa elektroniikkalaitteissa.

 

 

Miten toimia, jos litiumioniakku alkaa palaa?

Palaa voi niin akku, laite kuin vieressä olevat materiaalitkin. Jos laite kuumenee, poista se heti verkkovirrasta, jos se vain on mahdollista. Ohjaa tilassa olevat muut henkilöt pois ja soita palokunnalle. Mikäli mahdollista, suojaa itsesi myrkyllisiltä palokaasuilta, lämmöltä ja roiskeilta. 

Sammutettaessa on aluksi tärkeintä sammuttaa itse palo ja liekit. Käytä asianmukaista sammutinta, jossa on hyvä sammutusteho A- ja B-luokan paloihin sekä hyvä jäähdytysteho. Jos tätä ei ole käytössä, Tukes suosittelee käyttämään suurta vesimäärää palon sammuttamiseen, jotta laite jäähtyisi. Ole varovainen. Palo voi syttyä räjähdysmäisesti.

New call-to-action

 

Presto LB6 sammuttaa ja jäähdyttää 

Preston LB6 sammutin on varustettu erikoissuuttimella, joka sumuttaa hitaasti hienojakoista sammutetta. Sammute tunkeutuu alhaisen pintajännityksensä ansiosta nopeasti palavaan materiaalin ja sammuttaa palopesäkkeen jäähdyttämällä. Sammuttimella on virallinen EN 3-7 luokitus A-paloihin ( 27A). Sammutin on testattu myös käsisammutinstandardin EN 3-7 mukaan luokkaan B, joten sammutin sammuttaa esimerkiksi elektronisten laitteiden akun ympärillä olevan muovimateriaalin.

HUOM! Sammutettaessa on tärkeää tyhjentää koko sammuttimen sisältö, jolla varmistetaan palon sammuminen ja akun jäähtyminen.

Lue lisää  Presto LB6 litiumakkusammuttimesta

Mitä tehokkaampi akku, sitä enemmän jäähdytyskapasiteettia tarvitaan

Käsisammuttimen (6 litraa) jäähdytyskapasiteetti riittää sammuttamaan energiasisällöltään alhaisempien latteiden paloja (matkapuhelimet, kannettavat tietokoneet ja tablettitietokoneet). Tiloihin, joissa on useampia litiumioniakkuja energialähteenään käyttäviä laitteita suosittelemme hankkimaan kaksi sammutinta, jotta jäähdytyskapasiteettia on varmasti saatavilla. Tällöin sammuttimen suositeltu etäisyys on enintään 10 metriä.

Li-ioniakkujen-sammuttaminen-soveltuvat-alkusammuttimet

Mitä suurempi energisisältö akussa on, sitä korkeampi sammutuslaitteen jäähdytyskapasiteetin tulee olla. Vastatakseen tähän haasteeseen kehitämme ja testaamme parhaillaan myös isompien akkujen sammuttamiseen soveltuvia alkusammutusvälineitä. Näiden isompien laitteiden lanseerausiaikataulusta kerromme sinulle lisää 2019 puolella.

Preston tehtävä on auttaa paloriskien pienentämisessä

Litiumioniakkujen määrän kasvaessa, on myös niihin liittyvästä erityisestä paloriskistä tullut ajankohtainen puheenaihe ja haaste. Meidän tehtävänä Prestolla on tuoda ratkaisuja kiinteistöjen riskienhallintaan paloturvallisuuden näkökulmasta kaikissa pohjoismaissa. Lue lisää: Litiumioniakku ja litiumakkupalot - hallitse paloriskit


Tutustu myös:

Tilaa uutiset sähköpostiisi