Vaarallisten aineiden kuljetussäädökset antavat lainsäädännöllisen pohjan käsisammuttimen koeponnistuksien aikavälille. Tukes (Turvallisuus- ja kemikaaliovirasto) on antanut selkeät ohjeet (04/2016) lainsäädännön tulkitsemiseksi käytännössä.
"Käsisammuttimet säiliö (typpikaasu-/hiilidioksidikaasupullo) tulee tarkastaa kymmenen vuoden välein, jotta sitä voidaan edelleen käyttää kaasunkuljetuksissa.
Kymmenen vuoden määräaika tulee laskea käsisammuttimen valmistumisajankohdasta, jonka käsisammuttimen valmistaja on merkinnyt sammuttimeen. Säiliö on voitu valmistaa tätä aiemmin, mutta ratkaisevaa on säiliön ensimmäisen täytön ajankohta. Säiliö oletetaan täytetyksi ensimmäisen kerran käsisammuttimen valmistajan ilmoittamana valmistusajankohtana.
Edellä mainittua kymmenen vuoden koeponnistusaikaväliä voidaan, jos käsisammuttimen huoltoväli poikkeaa jostain syystä koeponnistuksen aikavälistä, kuitenkin jatkaa enintään yhdellä vuodella. Painelaiteturvallisuudesta annetun kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (953/1999) 36 §:n mukaan sammuttimena tai sen osana käytettävälle tilavuudeltaan enintään 150 l olevalle kuljetettavalle painelaitteelle viimeksi suoritetusta
määräaikaistarkastuksesta aikaa saa kulua yksitoista vuotta."
Lähde: TUKES "1/2016 ajankohtaista käsisammutinliikkeille" - huhtikuu 2016
Preston sammuttimissa valmistuspäivä (= Manufacturing date) on merkitty selkeästi sammuttimen taakse valkoiseen etikettiin.