Palovaroittimet vaivattomasti Prestolta
– tuotteet, uusiminen, ylläpito
Palovaroitin pelastaa henkiä
Jos tulipalo syttyy, jokaisella sekunnilla on merkitystä. Toimiva palovaroitin hälyttää heti savun havaittuaan ja antaa ratkaisevia sekunteja pelastautumiseen. Kun palovaroitin hälyttää, varoita muita, aloita alkusammutus, hälytä apua ja poistu turvaan. Lakisääteinen palovaroitin on halpa henkivakuutus.
Tiesithän, lakimuutos astui voimaan vuoden 2024 alussa. Vastuu palovaroittimien hankinnasta ja kunnossapidosta on nyt kiinteistön omistajalla tai taloyhtiöllä. Me autamme sinua muutosvaiheessa ja ylläpidämme kiinteistön palovaroittimet myös jatkossa.
Pelastuslakimuutos voimaan 1.1.2024
Vastuu palovaroittimien hankinnasta ja ylläpidosta on nyt taloyhtiöllä
Vuoden 2024 alussa voimaan tullut Pelastuslain muutos siirsi myös paristomallisten palovaroittimien hankinta- ja ylläpitovastuun asukkaalta rakennuksen omistajalle. Rakennuksen omistajalla tarkoitetaan esim. taloyhtiötä tai kiinteistön omistajaa, ei asukasta. Siirtymäaika muutokselle on kaksi (2) vuotta. Taloyhtiön tai kiinteistön omistajan on otettava vastuu olemassa olevista varoittimista viimeistään 31.12.2025 mennessä. Sähköverkkoon kytkettyjen varoittimien hankinta ja kunnossapitovastuu on edelleen, kuten tähänkin saakka, rakennuksen omistajalla.
Vaikka siirtymäaika on kaksi vuotta, suosittelemme taloyhtiöitä toimimaan ajoissa ja tekemään vaadittavat toimenpiteet mahdollisimman pian.
Palovaroittimien mallit voidaan valita:- Rakennuslupa saatu 31.1.2009 tai aikaisemmin: paristomallinen palovaroitin
- Rakennuslupa saatu 1.2.2009 tai sen jälkeen: sähköverkkoon kytketty palovaroitin
Kiinteistön omistajan haasteita lain muutosvaiheessa
Lähtötilanne useimmissa kiinteistöissä
- Asennettuna useita erilaisia palovaroittimia
- Varoittimet eri ikäisiä ja eri kuntoisia
- Palovaroittimia puuttuu
- Paristot ovat irti tai vanhentuneet
Kiinteistön omistajan päätettävä
- Haltuunotto: tarkastus vai uusiminen?
- Sopivan laitteen valinta: mikä on hyvä varoitin?
- Dokumentointi: mitä tehty ja milloin?
- Toimintakunnon varmistaminen jatkossa. Kuinka?
paristokäyttöiset palovaroittimet
Vaihdamme kaikki olemassa olevat paristomalliset palovaroittimet uusiin samanaikaisesti. Näin tiedämme varmasti mikä varoitin asunnoissa on. Samalla kaikki varoittimet tulevat ajallisesti samaan ylläpitokiertoon. Tämä on useimmissa taloyhtiössä kustannustehokkain tapa siirtää vastuu asukkaalta kiinteistön omistajalle.
Varmistamme, että asunnossa on lainsäädännön vaatima määrä palovaroittimia ja ne ovat sijoitettu oikein.
Suoritetusta työstä laaditaan pöytäkirja, johon kirjataan kiinteistö- ja asuntokohtaiset tiedot. Kun dokumentit tallennetaan Preston huoltojärjestelmään, tieto jää talteen ja on helposti löydettävissä. Lähetämme pöytäkirjan sähköisessä muodossa tilaajalle.
Viemme vanhat palovaroittimet pois ja kierrätämme ne asianmukaisesti.
Teemme asukasohjeen, jossa kerrotaan asukkaalle lyhyesti ohjeet palovaroittimen testaamisesta ja siitä kuinka toimitaan vikatilanteessa.
Varoittimen toimintakunnon varmistamista varten suosittelemme ylläpitosopimuksen laatimista:
- Testaamme varoittimet vuosittain (tämä minimoi ylimääräiset huoltokäynnit ja varmistaa, että kaikki on kunnossa).
- Vaihdamme varoittimen pariston aina, jos se on vaihdettavissa.
- Vaihdamme varoittimet uusiin 6 vuoden välein* niiden toimintakunnon varmistamiseksi
* ulkoiset olosuhteet vaikuttavat varoittimen toimintaan. Tukes suosittelee varoittimen vaihtoa 5-10 vuoden välein.
verkkoonkytketyt palovaroittimet
Selvitämme tiedot varoittimien tyypeistä, määrästä sekä asennusajankohdasta.
- Mikäli tietoa ei ole saatavilla, testaamme varoittimet. Testaukseen kuuluu paristojen vaihto.
- Jos varoittimista on olemassa tarkka tieto, sovimme kanssasi kunnossapitotoimenpiteistä.
Kunnossapitotoimenpiteet valitaan varoittimien iän, mallin ja aikaisempien toimenpiteiden perusteella:
- Varointinosan vaihto olemassa olevaan asennuspohjaan (mikäli mahdollista).
- Palovaroittimien uusiminen. Vaihdetaan asennuspohja sekä varoitin.
- Vuosittainen testaus, mikäli alle 6 v. vanhat varoittimet ja edellisestä testauksesta on kulunut yli vuosi
Suoritetusta työstä laaditaan pöytäkirja, johon kirjataan kiinteistö- ja asuntokohtaiset tiedot. Kun dokumentit tallennetaan Preston huoltojärjestelmään, tieto jää talteen ja on helposti löydettävissä. Lähetämme pöytäkirjan sähköisessä muodossa tilaajalle.
Teemme asukasohjeen, jossa kerrotaan asukkaalle lyhyesti ohjeet palovaroittimen testaamisesta ja siitä kuinka toimitaan vikatilanteessa.
Varoittimen toimintakunnon varmistamista varten suosittelemme ylläpitosopimuksen laatimista:
- Testaamme varoittimet vuosittain (tämä minimoi ylimääräiset huoltokäynnit ja varmistaa, että kaikki on kunnossa).
- Vaihdamme varoittimen pariston (varavirtalähde) aina, jos se on vaihdettavissa.
- Vaihdamme varoittimet uusiin 6 vuoden välein* niiden toimintakunnon varmistamiseksi.
* ulkoiset olosuhteet vaikuttavat varoittimen toimintaan. Tukes suosittelee varoittimen vaihtoa 5-10 vuoden välein.
Mikäli varoittimet vaihdetaan uusiin, viemme vanhat palovaroittimet pois ja kierrätämme ne asianmukaisesti.
Palovaroittimet ja palovaroitinpalvelut - pyydä tarjous
Preston palvelumalli
Prestolta palovaroitinpalvelut vaivattomasti
- Presto tuntee lainsäädännön ja seuraa jatkuvasti muutoksia
- Osaava henkilöstö, jolla pitkä kokemus
- Kaikki tarvittavat palvelut: tuotteet, asennus ja ylläpito samasta paikasta
- 10 toimipistettä – aina lähellä sinua
- Dokumentointi sähköisessä muodossa
- Ylläpitosopimuksella vuositarkastus, paristonvaihto ja varoittimen vaihto uuteen. Pidämme huolen ajankohdista puolestasi.
Usein kysyttyä palovaroittimista
Taloyhtiöiden paristovaroittimien hankinta ja kunnossapitovastuu siirtyy asukkaan (huoneiston haltijan) vastuulta taloyhtiön (kiinteistön omistaja) vastuulle. Muutos tuli voimaan 1.1.2024 Pelastuslain muutoksen (436/2023) perusteella. Muutoksella on kahden (2) vuoden siirtymäaika.
SPEKin (Suomen pelastusalan keskusjärjestö) mukaan paristokäyttöisiä varoittimia on asennettua Suomessa yli 2 miljoonaa. Aikaa muutokselle on kaksi vuotta. Vahva suosituksemme on kuitenkin toimia heti ja varmistua, että asiat tulevat hoitumaan ajoissa ilman viimeisten kuukausien ruuhkia.
Pelastuslain minimivaatimuksen mukaan asunnossa tulee olla jokaisen kerroksen alkavaa 60 m2 kohden vähintään yksi palovaroitin. Sijoittamisessa tulee ottaa huomioon myös asunnon muoto ja erityistä syttymisvaaraa aiheuttavat asiat.
Pelkän neliömäärän perusteella tehtävä asennus ei siis välttämättä anna riittävää turvaa kaikissa huoneistoratkaisuissa. Suosittelemme, että palovaroitin sijoitetaan jokaiseen makuuhuoneeseen, eteiseen, olohuoneeseen sekä kaikkiin kerroksiin portaikon lähelle.
Palovaroitin on asennettava siten, että se reagoi tulipalosta aiheutuneeseen savuun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Palovaroittimet tulee asentaa niin lähelle katon keskiosaa kuin mahdollista, kauas valaisimista ja ilmanvaihtokanavista. Mikäli tämä ei onnistu, niin varoitin asennetaan kattoon ainakin 50 cm päähän seinistä tai nurkista.
Huoneissa, joiden katossa on >20o kaltevuus, palovaroitin tulee kiinnittää ainakin puolen metrin ja enintään yhden metrin päähän katon korkeimmasta kohdasta.
Tarkemmat ohjeet löytyvät aina palovaroittimen pakkauksesta.
Vuoden 2024 alussa voimaan tullut pelastuslain muutos vaikuttaa ainoastaan paristomallisten varoittimien hankintaan ja kunnossapitoon.
Palovaroittimet tulivat pakollisiksi vuonna 2000 ja velvoite sähköverkkoon kytketyille varoittimille tuli 1.2.2009. Palovaroittimen tyyppi voidaan edelleen valita tehdä näihin ajankohtiin perustuen.
- Rakennuslupa saatu 31.1.2009 tai ennen: paristomallinen palovaroitin
- Rakennuslupa saatu 1.2.2009 tai tämän jälkeen: verkkoon kytketty palovaroitin
Lähellä sinua, kaikkialla Suomessa
Palvelemme koko valtakunnan alueella. Meillä on 10 toimipistettä tai myymälää eri puolilla Suomea. Ota yhteyttä! Sinua lähin paloturva-asentajamme tulee tekemään palovaroittimien tarkastukset ja asennukset.