Edellinen kirjoitus
← Jauhesammutin vai vaahtosammutin - kumman valitsen?
Seuraava kirjoitus
Miksi vesisammutin on vastuullisen kiinteistön omistajan valinta? →
Uudenmaan Koulutuskeskus Oy on nyt osa Prestoa. Yrityskaupan myötä Preston palvelutarjonta ja mahdollisuus asiakkaittensa turvallisuusosaamisen vahvistamiseen sekä pohjoismaissa että Suomen markkinoilla kasvaa entisestään.
”Yhdistyminen Uudenmaan Koulutuskeskuksen kanssa merkitsee sitä, että voimme entisestään kasvattaa tarjontaamme Suomessa. Osaamista jatkuvasti kehittämällä voimme saavuttaa tavoitteemme, jonka mukaisesti kukaan ei saa loukkaantua työpaikoilla eikä mikään vaurioitua tulipalon tai onnettomuuden seurauksena. Yhdessä voimme vauhdittaa muutosta turvallisuuden parantamiseksi”, toimitusjohtaja Tero Roivainen kertoo.
Kuvassa: Toni Kolis, Uudenmaan Koulutuskeskus, Tero Roivainen, Suomen Ensiapukoulutus/Presto ja Risto Vuorinen, Uudenmaan Koulutuskeskus
Uudenmaan Koulutuskeskus on merkittävä turvallisuusalan kouluttaja Suomessa. Vuonna 2014 perustettu yhtiö toimii Suomessa valtakunnallisesti ja on tunnettu laajasta koulutustarjonnastaan liittyen työturvallisuuteen, sähköturvallisuuteen, liikenneturvallisuuteen, paloturvallisuuteen ja ensiapuun.
”On todella hienoa, että Uudenmaan Koulutuskeskuksesta tulee osa Prestoa. Osana isompaa yritystä voimme laajentaa entisestään koulutus- ja palvelutarjontaamme, kehittää koulutustemme monimuotoisuutta ja tavoittaa koulutuksillamme entistä useampia toimijoita Suomessa”, Uudenmaan Koulutuskeskuksen toimitusjohtaja Toni Kolis toteaa.
Lisätietoja:
Uudenmaan Koulutuskeskus Oy
Uudenmaan koulutuskeskus Oy on perustettu vuonna 2014 ja olemme merkittävä turvallisuuskouluttaja Suomessa. Tarjoamme eri alojen ammattilaisille laadukasta turvallisuus- ja pätevyyskoulutusta valtakunnallisesti. Koulutamme vuosittain yli 10 000 ammattilaista turvallisempaan työntekoon. Lisäksi tarjoamme asiakkaillemme modernit ratkaisut monimuotoiseen kouluttautumiseen ja pätevyyksien hallintaan. www.koulutuskeskus.com
Lisää aihepiiristä