Presto ostaa Uskalla Auttaa Oy:n – kasvattaa huippuosaamista ensiapukoulutuksiin

kirjoittaja Presto Oy
1 min lukuaika
2.12.2024

Presto-konserni jatkaa kasvuaan Suomessa ostamalla Uskalla Auttaa Oy:n. Kauppa vahvistaa asemaamme Pohjoismaiden suurimpana ensiapu- ja turvallisuuskouluttajana sekä lisää asiantuntemusta muun muassa räätälöidyissä hoiva- ja terapiasektorien koulutuspalveluissa. 

Presto-konsernin kasvu Suomessa jatkuu vahvana 1.12.2024 toteutuneen yrityskaupan myötä. Pelastajien ja ensihoitajien vuonna 2016 perustama Uskalla Auttaa Oy tunnetaan paikallisten ensiapu- ja työturvallisuuskoulutusten lisäksi terveydenhuoltoalan ammattilaisille suunnatuista koulutuksista, kuten hoitajille ja lääkäreille tarjottavista kursseista sekä Kelan korvattavuuden edellyttämistä puhe- ja toimintaterapiakoulutuksista. 

Yrityskauppa tuo mahdollisuuden tarjota asiakkaillemme entistä kattavampia ja räätälöityjä koulutuspalveluja, jotka vastaavat isojen toimialojen erityistarpeisiin. 

“Kauppa avaa meille oven myös täysin uudelle markkinasegmentille. Uskalla Auttaa tuo mukaansa pitkän linjan asiantuntijuutta ja mahdollisuuden kehittää räätälöidympiä palveluja terveydenhuollon ammattilaisille”, kertoo Preston maajohtaja Tero Roivainen. 

1H7A0196- somekoko

Lisää asiantuntemusta ja kasvua

Uskalla Auttaa Oy:n toimitusjohtaja Marko Ahtonen ja kasvujohtaja Nalle-Markus Vikholm korostavat, että yrityskauppa Preston kanssa tuo molemmille osapuolille merkittäviä etuja.  

"Kaupan myötä saamme isommat siivet", maalaa Ahtonen.  

Nalle-Markus Vikholm lisää, että tulevaisuus Presto-perheessä on riskittömin tapa varmistaa ja kasvattaa liiketoimintaa. 

“Tulevaisuus Preston kanssa on oppikirjaesimerkki win-win –tilanteesta. Yhtäältä saamme liittyä alan johtavan yrityksen joukkoon ja toisaalta tiedämme itse tuovamme tärkeää lisäarvoa isommalle tekijälle. Kauppa avaa uusia mahdollisuuksia myös kouluttajilllemme.” 

Preston Tero Roivainen korostaa, että Uskalla Auttaa tuo arvokasta asiantuntemusta ja vahvistaa Preston koulutuspalveluiden tarjontaa.  

“Kauppa vie Preston koulutusliiketoiminnan erityisesti ensiapukoulutusten osalta uudelle tasolle. Olemme nyt entistä valmiimpia vastaamaan asiakkailtamme kuultuihin toiveisiin ja tarpeisiin.” 

Lisätietoja antaa: 

Presto Oy:
Jari Kortelainen, yrityskauppajohtaja 
+358505003856 
jari.kortelainen@presto.fi