Presto ostaa saksalaisen Jockelin

2 min lukuaika
2.8.2023

Presto ostaa Saksan markkinajohtajan Jockelin ja muodostaa näin Euroopan johtavan paloturvallisuuskonsernin

Presto AB ("Presto"), johtava pohjoismainen paloturvallisuuteen, ensiapuun ja turvallisuuskoulutukseen erikoistunut konserni, ostaa Saksan markkinajohtajan Jockel Brandschutztechnik Service GmbH:n ("Jockel"). Näin syntyy Euroopan johtava konserni paloturvallisuuden ja siihen liittyvien palvelujen alalla. Konsernin liikevaihto tulee olemaan 2,7 miljardia Ruotsin kruunua. Preston pääomistaja Adelis Equity Partners ("Adelis") sijoittaa lisäpääomaa jatkaakseen konsernin orgaanista kasvua sekä vahvistumista nykyisillä ja uusilla markkinoilla.

Vuodesta 2018 lähtien Presto on kasvattanut liikevaihtoaan nelinkertaisesti voimakkaan orgaanisen kasvun ja yritysostojen ansiosta. Presto on laajentunut myös kansainvälisesti ja uusille markkina-alueille, kuten turvallisuuskoulutukseen, ensiapuun sekä defibrillaattoreihin, vahvistaen siten asemaansa Pohjoismaiden markkinajohtajana.

Nyt Presto ottaa uuden mullistavan askeleen ostamalla Saksan markkinajohtajan Jockelin. Tämän yrityskaupan ansiosta Presto on Euroopan johtava toimija paloturvallisuuden, ensiavun ja turvallisuuskoulutuksen aloilla. Yrityskaupan jälkeen Presto-konserni palvelee ja kouluttaa vuosittain yli 80 000 asiakasyritystä 1 500 omistautuneen työntekijänsä avulla. Laajentuneen konsernin liikevaihto tulee olemaan 2,7 miljardia Ruotsin kruunua ja sen kannattavuus on hyvä.

Jockelin hankinnalla luodaan asiakkaille ja kumppaneille merkittävää arvoa tarjoamalla vahva asiantuntija paloturvallisuudessa, laaja valikoima palveluita ja tuotteita sekä innovatiivisia digitaalisia työkaluja, jotka edistävät entistä turvallisempaa työympäristöä.

- On suuri ilo toivottaa Jockel tervetulleeksi ja tulla yhdessä Euroopan markkinajohtajaksi. Näemme palveluillemme kasvavan kysynnän – eikä vähiten siksi, että joka toisella yrityksellä on vielä puutteita kunnollisessa paloturvallisuuden hallinnassa. Yhdessä Jockelin kanssa voimme auttaa entistä useampia asiakkaita turvallisempaan työpaikkaan, mottona "Saving lives, together". Jockel ja Presto ovat molemmat rakennettu vahvojen yrittäjäarvojen varaan. Odotamme innolla kasvumatkamme jatkumista uusien Jockel-kollegoidemme kanssa", sanoo Filip Bjurström, Presto AB:n toimitusjohtaja ja konsernijohtaja.

Laura Peters, Jockel Brandschutz Groupin toimitusjohtaja, jatkaa nykyisessä roolissaan ja liittyy myös Preston hallitukseen.

 - Presto on meille luonnollinen kumppani, ja odotamme asemamme vahvistumista ja kasvua Euroopassa. Meille on ollut ratkaisevan tärkeää, että jaamme jo nyt samat arvot ja visiomme kehittää toimialaa positiiviseen suuntaan. Jockel:lla ja Prestolla on paljon opittavaa toisiltaan. Yhdessä meistä voi tulla entistä parempi yritys sekä asiakkaille että työntekijöille." sanoo Laura Peters, Jockelin toimitusjohtaja.

Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten normaalia hyväksyntää.

Presto_ostaa_Jockelin

 


Jockel Brandschutztechnik-Service GmbH

Vuonna 1999 perustetusta Jockel Brandschutztechnik-Service GmbH:sta ja sen tytäryhtiöistä on tullut yksi johtavista paloturvallisuuden täyden palvelun tarjoajista Saksassa. Yli 450 työntekijällä ja 11 toimipaikallaan Jockel tarjoaa korkealaatuisia tuotteita ja palveluita yli 40 000 kiinteistöön, mikä tuottaa noin 55 miljoonan euron liikevaihdon. Pääkonttori on Pulheimissa Saksassa.  jockel-brandschutz.de

 

saving_lives_together