Ajankohtaiset uutiset Prestolta

Norjassa 3 yrityskauppaa ja lisää ammattilaisia

Kirjoittanut Presto Paloturvallisuus | 21.1.2022

Presto-perhe kasvaa voimallisesti Pohjoismaissa. Norjassa kolme yrityskauppaa kasvatti ammattilaisjoukkoa – olemme nyt yhä laajemmalla alueella aina lähellä.

 

Sanderfjordin alueella vuodesta 1998 toimineen Human Verneservicen yrityskaupan myötä Prestolle tuli paljon asiantuntemusta ja vahvaa paikallisosaamista. Yrityksen perustajat Jan Karslten sekä Svein Ruin jäävät molemmat Preston palvelukseen luomaan vankkaa pohjaa kasvulle.

Samoihin aikoihin Presto-perheeseen liittyi kaksi yritystä Fredrikstadista: Wencon Brannteknikk ja ITS5.

Wenconin johtaja, Hans Evensen, on pitkänlinjan konkari toimialalla. Hän jatkaa työtään Prestossa osa-aikaisesti ennen siirtymistään eläkkeelle. ITS5 AS:n omistaja, Hasmukh Mistry, jatkaa nykyisten asukkaidensa palvelemista Preston osastopäällikkönä Østfoldissa.

Evensenin ja Mistryn asiantuntemuksen avulla vahvistamme alueellista asemaamme ja varmistamme, että kaikista asiakkaista huolehditaan hyvin ja ammattitaidolla jatkossakin. Näiden yritysostojen myötä Presto vahvistaa entisestään maantieteellistä markkina-asemaansa Norjassa.

”Me Prestossa haluamme olla aina lähellä asiakkaitamme. Siksi on selvää, että meidän on oltava myös paikallisesti läsnä. Odotan organisaatiomme kasvavan edelleen Norjassa sekä orgaanisesti että uusien yritysostojen kautta.” kertoo Gustav Paringer, Presto Brandsäkerhet AB:n yritysostoista vastaava johtaja.